Jorulla,

Työskentelen pienessä sivukirjastossa, koulun yhteydessä. Tarjoamiimme palveluihin kuuluu kaikenlaista lasten koulupäiviin kytkeytyvää. Tänä talvena olemme keskittyneet alakoululaisten iltapäivätoimintaan. Käynnissä on kaksi erilaista lukukampanjaa, autamme läksyjen kanssa ja olemme hankkineet kirjastoon kasakaupalla erilaisia askartelu -ja piirustusvälineitä. Tänä aamuna terotin kasan kyniä vanhanaikaisella veivattavalla koneella (aamutöiden jälkeen, kirjaston avauduttua ja ensimmäisiä asiakkaita odotellessani). Hymähdin, ja mietin, miten tehottomalta touhuni varmaankin näyttää. Ja sitten otin tuosta ajatuksesta kiinni. Kunta-alalla ja kirjastoissa on laulettu kulakalla äänellä samaa hittiä jo joitakin vuosia. Se on hyvä piisi, mutta tiedätte, miten parhaillekin stygeille lopulta käy: korvamato alkaa jäytä...

Kaniini ravistaa korvistaan hyttysiä, kimalainen tunkeutuu sormustinkukkaan. Kun se vonguttaa siipiään, pieni sinipunainen megafoni vahvistaa äänen. Teen kotiaskareita huojuen. Kuntoutan korvia lääkärin ohjeen mukaan, kallistamalla päätä sivulle ja takakenoon. Jos olo tuntuu vakaalta, voi pään panna polviin ja heittää ylös, taakse. Massan hitauden lakien mukaan sen pitäisi ajaa sakka korvan takakaarikäytävästä jonnekin, jossa se voi kertoa aivoille oikeasta asennosta. Olen jättänyt kahvin pois, se kuivattaa. Pidän vesipäiväkirjaa, että joisin tarpeeksi. En ole pitkään aikaan syönyt näin yksinkertaisesti ja hyvin: keitettyjä sipuleita, rasvaista raejuustoa, yrttejä, tomaatteja, leipää, hyvää teetä maidon ja hunajan kanssa. Kaniini haluaa olla samassa tilassa. Se tule terassille tai loikoo säng...

Demmers teehaus on ottanut valikoimiinsa appelsiinilla ja bergamotilla maustetun Le President - teen Helena Petäistön Ranska, Macron ja minä - teoksen innoittamana. Hörpin sitä ja ripottelen leiville oliiviyrttiä. Tämä luostarikasvi, Santolina viridis, maistuu ja tuoksuu oliivilta ja antaa kivasti luonnetta juustovoileipään. Minulla ei ole ollut mikroa melkein 20 vuoteen. Tulin hyvin toimeen ilman, mutta kun äiti toi minulle käytöstä pois jääneen uuninsa en luopuisi siitä. Ja koulutti meidät käyttämään mikrokupua leipäkorina, niin saa rumat lastiikkipussit pois silmistä. Sairauslomaa on jäljellä vielä tämä ja huominen. Tänään pitää päättää, olenko keskiviikkona työkunnossa. Haen päätökseen vauhtia lääkäristä, kun se kerran on mahdollista.

Reilu viikko sitten töissä kävi yli humahdus. Alkoi kuvottaa. Lähdin hetken tuumittuani kotiin ja oksensin iltaa kohti yhä rajummin. Lopulta kumppani pakotti soittamaan päivystykseen ja pyysi perheystävää viemään sairaalaan. Sitä tässä nyt on podettu: asentohuimausta. Tänään kävin kaupassa, ruoka loppui, teki mieli kirsikoita (Lillukassa [ei kaupallinen yhteistyö] on nyt miltei mustia, makeita kirsikoita) ja kävelyäkin ja pystyasentoa suositeltiin. Heräsin juuri, kauppareissun jälkeinen kevyt kooma kesti kolme tuntia. Uusi normaali: tien ylittäminen on vaikeaa, koska pitää kääntää päätä . Pelottaa mennä ihmisjoukon sivuitse, koska pelkään törmääväni. Joudun selittelemään hitautta, töpöttelyä ja sivuaskelia. Näytän siltä, että olen aineissa, naama skarppaamisesta vakavana. Tämän pitäisi pian helpottaa. *** Yksinkertaiset ruoat a la Iris Murdochin "Meri, meri" maistuvat. Keitän uusia perunoita ja teen niistä kylmiä salaatteja. Äsken paistoin pari tuoretta herkkusientä kesäs...

Vein tammikuussa muovikääreitä keräykseen. Muovia oli kertynyt nopeaan tahtiin melkein Ikea-kassillinen. Olen jo vaihtanut vihannespussit ja ostoskassit kestoversioihin, mutta jotain pitäisi selvästikin tehdä. Mantereen kokoiset roskalautat kelluvat merissä ja jauhautuvat pieniksi partikkeleiksi jotka tunkeutuvat kaikkialle. Öljyvapaa maailma on utopiaa , kertoo Tekniikka & talous (10.2.2017). Muoviakin tuotettanee kunnes raaka-aine loppuu. Ahdistaa enemmän, kuin osaan kertoa ja eniten ahdistaa oma voimattomuus. Minä oion juuston kääreenä olleen elmukelmun ja kiikutan sen keräyspisteeseen samalla, kun maapallon väestö kasvaa ja vaurastuu. Minä pohdin hammasharjojen kulutusta samalla, kun valtiot yrittävät laajentaa öljynporausta haavoittuville merialueille. Minä vaihdan muoviset pumpulipuikot puuvartisiin samalla, kun kokonaisia eliölajeja katoaa, mutta minä teen silti niin, koska se on oikein. Ystävällisyydestäkään ei ole mitään hyötyä, mutta se on silti oikein, ja kun emme v...

Erosin 2015 ja valtaosa irtaimistosta jäi ex-miehelleni. Pari muuton jälkeen, joitakin kierrätyskeskuksia myöhemmin olen huomannut, että 1970-luku on hivuttautunut kaikissa ruskean sävyissä kotiini. Syyt olivat käytännölliset: 70-luku oli halpaa ja sitä oli saatavilla. Aloitin kahviastiastosta ja otin heti reilusti ruskean ja lasisen. Arabia ja söpöstelevä 50-luku oli historiaa. Nyt mennään tolppakorot kolisten ja sametti pölisten kohti uutta elämänvaihetta. Kahvikalustoa seurasi taidelasi. Humppilan kasvimaalla-sarja on kuin vihreän- ja ruskeankirjavaan lasiin valettu kaali: painava ja barokkisen runsas. Löysin kynttilänjalat, mutta olen vielä jarrutellut hedelmäkulhojen kanssa. Olinpa siis iloinen, kun paikallinen kierrätyskeskus möi nanson puuvillasamettiaamutakin yhdellä eurolla. Maanantai on hyvä aloittaa uudistuneena ja kuorittuna.  I embrace my middle-ageness with refreshing Monday-mask and this 70's dressing gown. With these colors I feel like my young mom - ex...

Lukijaprofiiliani värittää neljä asiaa. Ensinnäkin luen kirjastonhoitajan työni ja perhetilanteeni vuoksi koko ajan lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Toiseksi luen opiskelin aikoinani yleistä kirajallisuustiedettä, joten valitsen säännöllisesti lukemiseksi klassikoita.  Kolmanneksi luen ruotsiksi. Yritän pitää virkamiesruotsin rippeitä hengisä lukemalla työmatkalla ruotsinkielisiä pokkareita. Kieli pysyy vireessä, kun sille altistuu varje dag. Neljäs kategoria olisi sitten kai kaikki muu: spontaanisti poimittu, jonkun suosittelema, lahjaksi saatu. Kyllä. Minä olen sellainen ihminen, joka katsoo, mitä ihmiset poimivat käteen kirjakaupassa ja vetää johtopäätöksiä. En tekisi niin ikinä töissä, missä jokainen lukija ja kaikenlainen lukeminen ilahduttaa, mutta vapaa-ajalla olen sietämätön snobi. Raahauduttuani läpi Doris Lessingin Kultaisen muistikirjan , tuon feminsmin klassikon, jossa naiset hössöttävät silti käsittämättömän paljon miesten ja paistien ymprärillä, jotain meni minuss...