Jorulla,

Reilu viikko sitten töissä kävi yli humahdus. Alkoi kuvottaa. Lähdin hetken tuumittuani kotiin ja oksensin iltaa kohti yhä rajummin. Lopulta kumppani pakotti soittamaan päivystykseen ja pyysi perheystävää viemään sairaalaan. Sitä tässä nyt on podettu: asentohuimausta. Tänään kävin kaupassa, ruoka loppui, teki mieli kirsikoita (Lillukassa [ei kaupallinen yhteistyö] on nyt miltei mustia, makeita kirsikoita) ja kävelyäkin ja pystyasentoa suositeltiin. Heräsin juuri, kauppareissun jälkeinen kevyt kooma kesti kolme tuntia. Uusi normaali: tien ylittäminen on vaikeaa, koska pitää kääntää päätä . Pelottaa mennä ihmisjoukon sivuitse, koska pelkään törmääväni. Joudun selittelemään hitautta, töpöttelyä ja sivuaskelia. Näytän siltä, että olen aineissa, naama skarppaamisesta vakavana. Tämän pitäisi pian helpottaa. *** Yksinkertaiset ruoat a la Iris Murdochin "Meri, meri" maistuvat. Keitän uusia perunoita ja teen niistä kylmiä salaatteja. Äsken paistoin pari tuoretta herkkusientä kesäs...

Lukijaprofiiliani värittää neljä asiaa. Ensinnäkin luen kirjastonhoitajan työni ja perhetilanteeni vuoksi koko ajan lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Toiseksi luen opiskelin aikoinani yleistä kirajallisuustiedettä, joten valitsen säännöllisesti lukemiseksi klassikoita.  Kolmanneksi luen ruotsiksi. Yritän pitää virkamiesruotsin rippeitä hengisä lukemalla työmatkalla ruotsinkielisiä pokkareita. Kieli pysyy vireessä, kun sille altistuu varje dag. Neljäs kategoria olisi sitten kai kaikki muu: spontaanisti poimittu, jonkun suosittelema, lahjaksi saatu. Kyllä. Minä olen sellainen ihminen, joka katsoo, mitä ihmiset poimivat käteen kirjakaupassa ja vetää johtopäätöksiä. En tekisi niin ikinä töissä, missä jokainen lukija ja kaikenlainen lukeminen ilahduttaa, mutta vapaa-ajalla olen sietämätön snobi. Raahauduttuani läpi Doris Lessingin Kultaisen muistikirjan , tuon feminsmin klassikon, jossa naiset hössöttävät silti käsittämättömän paljon miesten ja paistien ymprärillä, jotain meni minuss...