Siirry pääsisältöön

Alkutalven luetut

Lukijaprofiiliani värittää neljä asiaa. Ensinnäkin luen kirjastonhoitajan työni ja perhetilanteeni vuoksi koko ajan lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Toiseksi luen opiskelin aikoinani yleistä kirajallisuustiedettä, joten valitsen säännöllisesti lukemiseksi klassikoita.  Kolmanneksi luen ruotsiksi. Yritän pitää virkamiesruotsin rippeitä hengisä lukemalla työmatkalla ruotsinkielisiä pokkareita. Kieli pysyy vireessä, kun sille altistuu varje dag. Neljäs kategoria olisi sitten kai kaikki muu: spontaanisti poimittu, jonkun suosittelema, lahjaksi saatu.


Kyllä. Minä olen sellainen ihminen, joka katsoo, mitä ihmiset poimivat käteen kirjakaupassa ja vetää johtopäätöksiä. En tekisi niin ikinä töissä, missä jokainen lukija ja kaikenlainen lukeminen ilahduttaa, mutta vapaa-ajalla olen sietämätön snobi. Raahauduttuani läpi Doris Lessingin Kultaisen muistikirjan, tuon feminsmin klassikon, jossa naiset hössöttävät silti käsittämättömän paljon miesten ja paistien ymprärillä, jotain meni minussa rikki. En pitänyt kirjasta, mutta en ole voinut myöskään sen jälkeen lukea puhtaasti juonivetoisia kirjoja. Pidän tarkkuudesta ja kielen käytön taituruudesta. Kirjassa ei tarvitse niinkään tapahtua asioita. Yksi suosikkikirjoistani on J.A. Bakerin Muuttohaukka, jossa mies kiikaroi haukkoja ja haukat tekevät mitä haukat Englannin maaseudulla tekevät. Saalistavat, lentävät, torkkuvat. Sen sellaista.

Suomennettua Muuttohaukkaa löytyy vielä kirjastoista

Tammikuussa luettuista Paula Hawkinsin Nainen junassa oli se kirja, jonka kaikki asiakkaat halusivat ennen vuodenvaihdetta lukea. Pushkinin Kapteenin tytär on yksi oman kirjahyllyn lukemattomista. Kuvakaappaus on goodreadsista, sieltä löytyy myös lyhyet arvostelevat kuvaukset.


Alkutalven paras: 
  • Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina. Runokokoelma naisesta, joka kirjoittaa öisin sohvalla, kirjoituskone polviensa päällä. suuren satiirikko-taiteilja-aviomiehensä ja perheensä puserruksessa, niin kuin niin monet naiset ennen häntä. Varsinainen original Kolkko-sisko, tämä Märta. Nainen, jolla ei ollut omaa huonetta ja hyysättävänä suuri alkoholisti-aviomies, joka tekee uraa ja nyyhkii ja tyrannisoi kaikkia.

Iltasadut:
  • J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
  • Markku Kaskela: Puistolan vihreät kunnaat


PS: Märta Tikkanen Studio 55-ohjelmassa (käytetty 11.2.2018).
Kirjailija Henrik Tikkanen oli ristiriitainen monilahjakkuus. Ylen elävä arkisto (käytetty 11.2.2018).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

En aio tänäkään vuonna muuten leppoistaa

Työskentelen pienessä sivukirjastossa, koulun yhteydessä. Tarjoamiimme palveluihin kuuluu kaikenlaista lasten koulupäiviin kytkeytyvää. Tänä talvena olemme keskittyneet alakoululaisten iltapäivätoimintaan. Käynnissä on kaksi erilaista lukukampanjaa, autamme läksyjen kanssa ja olemme hankkineet kirjastoon kasakaupalla erilaisia askartelu -ja piirustusvälineitä. Tänä aamuna terotin kasan kyniä vanhanaikaisella veivattavalla koneella (aamutöiden jälkeen, kirjaston avauduttua ja ensimmäisiä asiakkaita odotellessani). Hymähdin, ja mietin, miten tehottomalta touhuni varmaankin näyttää. Ja sitten otin tuosta ajatuksesta kiinni. Kunta-alalla ja kirjastoissa on laulettu kulakalla äänellä samaa hittiä jo joitakin vuosia. Se on hyvä piisi, mutta tiedätte, miten parhaillekin stygeille lopulta käy: korvamato alkaa jäytä...

Otatko pussin?

Vein tammikuussa muovikääreitä keräykseen. Muovia oli kertynyt nopeaan tahtiin melkein Ikea-kassillinen. Olen jo vaihtanut vihannespussit ja ostoskassit kestoversioihin, mutta jotain pitäisi selvästikin tehdä. Mantereen kokoiset roskalautat kelluvat merissä ja jauhautuvat pieniksi partikkeleiksi jotka tunkeutuvat kaikkialle. Öljyvapaa maailma on utopiaa , kertoo Tekniikka & talous (10.2.2017). Muoviakin tuotettanee kunnes raaka-aine loppuu. Ahdistaa enemmän, kuin osaan kertoa ja eniten ahdistaa oma voimattomuus. Minä oion juuston kääreenä olleen elmukelmun ja kiikutan sen keräyspisteeseen samalla, kun maapallon väestö kasvaa ja vaurastuu. Minä pohdin hammasharjojen kulutusta samalla, kun valtiot yrittävät laajentaa öljynporausta haavoittuville merialueille. Minä vaihdan muoviset pumpulipuikot puuvartisiin samalla, kun kokonaisia eliölajeja katoaa, mutta minä teen silti niin, koska se on oikein. Ystävällisyydestäkään ei ole mitään hyötyä, mutta se on silti oikein, ja kun emme v...

Entäpä taantuminen?

Grand Canyon, 2009 Olen aloittanut kirjoittamisen ja juoksemisen niin monta kertaa uudelleen, että ajattelen nykyisin vain jatkavani jostakin, johon olen jäänyt. Luen taas Julia Cameronin kirjaa "Tie luovuuteen" ja juoksen taas kymmenen kilometriä kerran, kaksi viikossa. On jotenkin lohdullisempaa ajatella, että sen sijaan, että olisin taas mätkähtänyt lähtöpisteeseen, saatan sittenkin olla spiraalinmuotoisella matkalla, jossa tapahtuu jotain edistymistä, ainakin ylläpitoa.  Miksi etenemisen  mielikuvaan tarrautuminen edes on tärkeää? Entäs pelkistyminen, taantuminen, karsiminen?  Jos minun pitäisi valita elämään vain määrätyn verran elementtejä, mitkä jäisivät jäljelle? Ketkä? Voisiko eteneminen olla pitkä matka, jonka aikana pikkuhiljaa turha matkatavara jää pois ja päämäärän sijaan jokaisesta askeleesta - suuntasivatpa ne eteen, taakse tai sivullepäin, tulisi merkityksellisiä? Että etenemisen sijaan myös pysähtyminen, tiettyihin paikkoihin palaaminen ja joidenkin reitt...