Siirry pääsisältöön

Vesipäiväkirja

Kaniini ravistaa korvistaan hyttysiä, kimalainen tunkeutuu sormustinkukkaan. Kun se vonguttaa siipiään, pieni sinipunainen megafoni vahvistaa äänen.

Teen kotiaskareita huojuen. Kuntoutan korvia lääkärin ohjeen mukaan, kallistamalla päätä sivulle ja takakenoon. Jos olo tuntuu vakaalta, voi pään panna polviin ja heittää ylös, taakse. Massan hitauden lakien mukaan sen pitäisi ajaa sakka korvan takakaarikäytävästä jonnekin, jossa se voi kertoa aivoille oikeasta asennosta.

Olen jättänyt kahvin pois, se kuivattaa. Pidän vesipäiväkirjaa, että joisin tarpeeksi. En ole pitkään aikaan syönyt näin yksinkertaisesti ja hyvin: keitettyjä sipuleita, rasvaista raejuustoa, yrttejä, tomaatteja, leipää, hyvää teetä maidon ja hunajan kanssa.

Kaniini haluaa olla samassa tilassa. Se tule terassille tai loikoo sängyllä. Välillä se viskelee ruokakuppiaan, kerjää pellettejä. Elämä on erakkorapu, kotilon sisään ahtautunut.

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

En aio tänäkään vuonna muuten leppoistaa

Työskentelen pienessä sivukirjastossa, koulun yhteydessä. Tarjoamiimme palveluihin kuuluu kaikenlaista lasten koulupäiviin kytkeytyvää. Tänä talvena olemme keskittyneet alakoululaisten iltapäivätoimintaan. Käynnissä on kaksi erilaista lukukampanjaa, autamme läksyjen kanssa ja olemme hankkineet kirjastoon kasakaupalla erilaisia askartelu -ja piirustusvälineitä. Tänä aamuna terotin kasan kyniä vanhanaikaisella veivattavalla koneella (aamutöiden jälkeen, kirjaston avauduttua ja ensimmäisiä asiakkaita odotellessani). Hymähdin, ja mietin, miten tehottomalta touhuni varmaankin näyttää. Ja sitten otin tuosta ajatuksesta kiinni. Kunta-alalla ja kirjastoissa on laulettu kulakalla äänellä samaa hittiä jo joitakin vuosia. Se on hyvä piisi, mutta tiedätte, miten parhaillekin stygeille lopulta käy: korvamato alkaa jäytä...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Otatko pussin?

Vein tammikuussa muovikääreitä keräykseen. Muovia oli kertynyt nopeaan tahtiin melkein Ikea-kassillinen. Olen jo vaihtanut vihannespussit ja ostoskassit kestoversioihin, mutta jotain pitäisi selvästikin tehdä. Mantereen kokoiset roskalautat kelluvat merissä ja jauhautuvat pieniksi partikkeleiksi jotka tunkeutuvat kaikkialle. Öljyvapaa maailma on utopiaa , kertoo Tekniikka & talous (10.2.2017). Muoviakin tuotettanee kunnes raaka-aine loppuu. Ahdistaa enemmän, kuin osaan kertoa ja eniten ahdistaa oma voimattomuus. Minä oion juuston kääreenä olleen elmukelmun ja kiikutan sen keräyspisteeseen samalla, kun maapallon väestö kasvaa ja vaurastuu. Minä pohdin hammasharjojen kulutusta samalla, kun valtiot yrittävät laajentaa öljynporausta haavoittuville merialueille. Minä vaihdan muoviset pumpulipuikot puuvartisiin samalla, kun kokonaisia eliölajeja katoaa, mutta minä teen silti niin, koska se on oikein. Ystävällisyydestäkään ei ole mitään hyötyä, mutta se on silti oikein, ja kun emme v...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Entäpä taantuminen?

Grand Canyon, 2009 Olen aloittanut kirjoittamisen ja juoksemisen niin monta kertaa uudelleen, että ajattelen nykyisin vain jatkavani jostakin, johon olen jäänyt. Luen taas Julia Cameronin kirjaa "Tie luovuuteen" ja juoksen taas kymmenen kilometriä kerran, kaksi viikossa. On jotenkin lohdullisempaa ajatella, että sen sijaan, että olisin taas mätkähtänyt lähtöpisteeseen, saatan sittenkin olla spiraalinmuotoisella matkalla, jossa tapahtuu jotain edistymistä, ainakin ylläpitoa.  Miksi etenemisen  mielikuvaan tarrautuminen edes on tärkeää? Entäs pelkistyminen, taantuminen, karsiminen?  Jos minun pitäisi valita elämään vain määrätyn verran elementtejä, mitkä jäisivät jäljelle? Ketkä? Voisiko eteneminen olla pitkä matka, jonka aikana pikkuhiljaa turha matkatavara jää pois ja päämäärän sijaan jokaisesta askeleesta - suuntasivatpa ne eteen, taakse tai sivullepäin, tulisi merkityksellisiä? Että etenemisen sijaan myös pysähtyminen, tiettyihin paikkoihin palaaminen ja joidenkin reitt...
Lähetä kommentti
Lue lisää